BusinessRakentamo ja Vihdin Nuorkauppakamari käynnistävät etätyötilavuokrauksen yrittäjille Nummelassa

BusinessRakentamo ja Vihdin Nuorkauppakamari käynnistävät etätyötilavuokrauksen yrittäjille Nummelassa

Etätyön määrä on lisääntynyt Covid-19-pandemian aikana valtavasti ja samalla tarve erilaisille ratkaisuille tehdä työtä on kasvanut. Moni kotona töitä tekevä on haaveillut mahdollisuudesta tehdä työtä rauhallisessa ympäristössä lähellä kotia. BusinessRakentamo ja Vihdin Nuorkauppakamari ovat päättäneet vastata tarpeeseen yhteistyökuviolla, jossa tarjotaan coworking-työtilaa pienyrittäjien työskentelyyn Vihdin Nummelassa.

Etätyötilan varaaminen on helppoa sähköisen kalenterin kautta
Etätyötilan varaaminen on helppoa sähköisen kalenterin kautta

Etätyötiloille on tarvetta

”BusinessRakentamo on kehittänyt erilaisia tapoja tukea pienyrittäjyyttä jo vuodesta 2018 lähtien ja kun toimintaa laajennettiin pienyrittäjien toimistohotelliin, muokattiin samalla myös neuvottelu-, koulutus- ja coworking-tilat BusinessRakentamon Nummelan toimipisteeseen. Nyt etätyötilat avataan pienyrittäjien käyttöön ja ne ovat varattavissa helposti sähköisen kalenterin kautta. Halutessaan koko tilan voi varata myös yhden henkilön käyttöön. Olemme innoissamme yhteisestä projektista BusinessRakentamon ja Vihdin Nuorkauppakamarin välillä, sillä se mahdollistaa tehokkaamman etätyön tekemisen alueellamme sekä tehokkaan viestinnän aiheeseen liittyen”, kertoo Sanya Saarinen, joka on yksi BusinessRakentamon perustajista sekä Vihdin Nuorkauppakamari ry:n jäsen.

Coworking-tilaan voi mennä työskentelemään tarpeen vaatiessa esimerkiksi palaverin ajaksi tai vuokrata sen itselleen koko päiväksi. Samalla tila voi toimia myös etätyöntekijöiden kohtauspaikkana”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Joonas Kairajärvi Vihdin Nuorkauppakamari ry:stä.

Vihdin Nuorkauppakamari selvitti etätyötilan tarvetta keväällä yhteistyössä Vihdin kunnan kanssa toteutetulla kyselyllä. Kyselyn perusteella kävi nopeasti ilmi, että työtilalle on kysyntää.

”Työtilalta kaivataan erityisesti rauhallista paikkaa keskittyä työhön sekä toimiston tekniikkaa ja ergonomiaa, jota harvalta löytyy kotitoimistolta”, Kairajärvi vetää yhteen kyselyn tuloksia.

Tehokasta työskentelyä etätyötilassa

Coworking-tilassa on tällä hetkellä varattavissa kaksi viihtyisää ja valoisaa työpistettä. Molemmat työpisteet voi myös varata kerralla käyttöön, joka mahdollistaa työskentelyn esimerkiksi kollegan kanssa tai keskittymistä vaativissa tehtävissä koko huoneen voi varata itselleen. Tilassa on käytössä langaton verkko, tulostin, paperisilppuri sekä yhteinen taukotila, jossa on hyvin varusteltu keittiö. Tiloissa on toistaiseksi kasvomaskisuositus ja tilan käyttäjiä pyydetään huolehtimaan erityisen hyvin käsihygieniasta.

”Tila on aluksi varattavissa 1-9 hlöä työllistäville mikroyrityksille. Seuraamme tilojen kysyntää ja niistä saatua palautetta, joiden perusteella konseptia voidaan kehittää jatkossa”, kertoo Kairajärvi.

Yhteisöllisyyttä pienyrittäjille

Tulevaisuudessa coworking-tiloilta kaivataan enemmän myös yhteisöllisyyttä ja verkostoitumismahdollisuuksia.

”Yhteinen etätyötila mahdollistaa tehokkaan yhteistyön eri yrittäjien välillä, kun yhteistila työskentelyyn on helppo varata netistä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tauoilla voi vaikkapa keskustella yrittäjyydestä muiden yrittäjien tai eri alojen asiantuntijoiden kanssa. BusinessRakentamon asiantuntijaverkosto ja hallitus koostuu pienyrittäjistä, joilla on vahva halu auttaa muita menestymään. On etenkin yksinyrittäjille tärkeä juttu löytää uusia yhteistyökumppaneita ja keskustelukavereita oman toiminnan kehittämiseksi.”, kertoo Sanya Saarinen, joka on itsekin yksinyrittäjä sekä yksi BusinessRakentamon asiantuntijajäsenistä. Myös Saarisen oman yrityksen (#Someleontti) toimistotilat sijaitsevat toimistohotellissa ja paikan päällä on myös muiden BusinessRakentamon asiantuntijoiden toimitiloja.

Nummelan etätyöpisteet ovat varattavissa sähköisen kalenterin kautta:
https://www.businessrakentamo.fi/tuote/co-working-pisteen-varaus/
 

Coworking -tilahankkeen takana yhteistyössä kaksi aktiivista yhteisöä

Enemmän kuin neuvoja. Ratkaisuja.
BusinessRakentamo ry:n tavoitteena on olla Suomen ketterin ja laadukkain mikroyritysten kehitysyhteisö. Monialainen asiantuntijaverkosto varmistaa kehitysprojekteissa ammattitaitoisen avun ja asiantuntemuksen asiakkaan tarpeiden pohjalta. Verkoston erityisosaamista ovat yrityskehitys, yritysneuvonta sekä pienyrittäjyyttä tukevat palvelut ja koulutukset. Yhdistys aloitti toimintansa YritysVihti ry nimellä vuonna 2017 ja voittoa tavoittelematon yhdistys on täysin pienyrittäjävetoinen. BusinessRakentamon asiantuntijat auttavat yrittäjiä yrityksen elinkaaren kaikissa vaiheissa ja sijainnista riippumatta.

Nuorkauppakamari on kansainvälinen alle 40-vuotiaiden jäsentensä kehittymis- ja kouluttamisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Vihdin Nuorkauppakamari ry eli JCI Vihti tunnetaan aktiivisena paikallisena toimijana, joka haluaa vaikuttaa positiivisesti kotikuntamme toimintaan ja kehittymiseen. Projektejamme ovat etätyöprojektin lisäksi esimerkiksi Vuoden Positiivisin Vihtiläinen, Wappukarnevaali, Businessilta sekä Vihdin palvelukartta.

Lähde: STT Info

Vastaa