18 huhtikuun, 2024
Sähkön hintakehitys ihmetyttää: tilanne epävarma

Sähkön hintakehitys ihmetyttää: tilanne epävarma

Sähkön hintakehitys on vuoden 2022 aikana ollut poikkeuksellista. Sähkön tukkuhinnat ovat olleet todella korkeita, mutta hinnoissa on tapahtunut myös hämmentävää laskua. Sähkömarkkinoiden epävarma tilanne hiertää sekä kuluttajia että sähköyhtiöitä, sillä marraskuussa tehty uudistus uhkaa viedä sähköyhtiöitä taas konkurssiin.

Sähkön hintakehitys on arvaamatonta

Vuonna 2022 kuluttajat ovat kauhistelleet nousevia sähkönhintoja. Etenkin sähkölämmitteisissä omakotitaloissa asuville nykyiset sähkömarkkinat ovat painajaismaiset. Kuukausittainen sähkölasku on saattanut jopa viisinkertaistua aiemmasta. 

Sähkön hintakehitys on, ja tulee olemaan, arvaamatonta. Hinta ei kuitenkaan nouse joka kuukausi, vaan välille mahtuu edullisempiakin kuukausia. Sähkön hintaan vaikuttavat useat tekijät. 

Elokuussa sähköpörssin tukkuhinta oli ennätykselliset 26,1 senttiä kilowattitunnilta. Syyskuussakin keskihintakin oli yli 21 senttiä / kWh, mutta lokakuussa hinta yllättäen laski. Lokakuun tukkuhinta sähkölle oli vain 11,3 kilowattitunnilta, eli lähes puolet siitä mitä syyskuussa. 

Helsingin Uutisten haastatteleman Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoiden johtaja Pekka Salomaan mukaan hinnan alentumisessa on kyse maakaasun hinnan halpenemisesta. Sähkön hintaan vaikuttaa lisäksi myös se, että Olkiluoto 3 oli hetken toiminnassa. Myös Norjan parantunut vesitilanne sekä maan sähköntuotannon parantuminen vetivät sähkön tukkuhintaa alaspäin.

Sähkön hintakehitys tuleville kuukausille on kuitenkin epävarmaa. Sähkön hinnan nousu on ollut niin suurta, että osa kotitalouksista on ajautunut maksuvaikeuksiin ja luottotiedot saattavat mennä maksamattomien sähkölaskujen vuoksi. Hintojen odotetaan yhä edelleen nousevan, mutta miten kuluttajan kannattaisi tähän varautua? 

Onko uusi kryptotalvi tulossa jälleen? >>

Sähkön hintakehitys on monen tekijän summa

Vuonna 2022 suomalaiset ovat kokeneet rajun nousun sähkön hinnassa. Alkuvuodesta sähköä sai muutamalla sentillä per kilowattitunti, mutta hinnat lähtivät nousuun keväällä. Sähkön hintakehitys saa selityksen Ukrainan sodasta: polttoaineen saatavuus muuttui epävarmemmaksi ja energian ostaminen Venäjältä alkoi tyrehtyä. 

Euroopan energiapula vaikuttaa tukkuhintojen myötä myös suomalaisten sähkön hintaan. Suomessa hintaa nostaa lisäksi Olkiluoto 3:n käyttöönoton viivästyminen. Sähkön hintakehitystä on vaikeaa ennustaa tarkasti, mutta tulevaa hintaa voi päätellä sähköfutuurien hinnoista. 

Futuurien perusteella sähkön hinta nousisi joulukuussa 2022 yli 40 sentin per kilowattitunti. Kallein hinta sähkölle on alkuvuodesta 2023, kun sähkön hinnan ennustetaan rikkovan 50 sentin rajan. Huhtikuussa 2023 sähkön hinnan odotetaan kuitenkin laskevan suunnilleen kesän 2022 tasolle: sähkö on näillä näkymin silloin suhteellisen edullista, noin 7 snt / kwh.

Näin asuntolainan koron nouseminen vaikuttaa kuukausierään >>

Millainen sähkösopimus kuluttajan kannattaisi ottaa?

Sähkön hintakehitys on tulevina kuukausina arvailun varassa. Tämä vaikuttaa siihen, millainen sähkösopimus kuluttajan kannattaa ottaa. 

Onnekkaimpia sähkönkuluttajia ovat he, joilla on aiemmin otettu määräaikainen sopimus. Näiden sopimusten kilowattituntihinnat ovat selkeästi nykyisiä sähkön hintoja matalammat. Riskinä määräaikaisessa sopimuksessa on tosin se, että sopimukselle ei saa järkevää jatkoa tai että sopimuksen tarjonnut yhtiö ajautuu konkurssiin. 

Jos sähkösopimuksen uusiminen on ajankohtaista, on pörssisähkö kenties järkevin ja toisinaan jopa ainoa vaihtoehto. Monet yhtiöt eivät tarjoa tässä markkinatilanteessa määräaikaisia tai toistaiseksi jatkuvia sopimuksia ollenkaan. 

Toistaiseksi voimassaolevien sopimusten hinnat ovat melko korkeat, alkaen noin 30 sentistä kilowattitunti. Jos haluat ottaa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen, tarkista, mitä sopimusehdoissa mainitaan sähkömyyjän oikeudesta hinnanmuutoksiin. Joissain sopimustyypeissä myyjä voi vaihtaa sähkönhintaa jopa kuukauden välein. Tällaiseen sopimukseen verrattuna pörssisähkösopimus tulisi todennäköisesti edullisemmaksi. 

Epävarmoina aikoina kuluttajan ei kannata sitoutua pitkiin sopimuksiin. Sähkön hinta laskee yleensä keväisin ja lisäksi tulevan ydinvoimalan Olkiluoto 3:n käyttöönotto voi madaltaa hintoja. Tällä hetkellä kuluttajan vaihtoehtoina ovat pörssihintaan sidottu sähkösopimus sekä toistaiseksi jatkuva sopimus. Määräaikaisia sopimuksia on hyvin vähän tarjolla. 

Pörssisähkösopimuksen etu ja haitta on siinä, että sähkön hintakehitys näkyy lähes suoraan sähkölaskussa. Hinnan alentuminen tekee sähkönkäytöstä edullisempaa kuin kiinteällä sopimuksella, mutta toisaalta sähkön hintapiikit näkyvät myös laskussa. Pörssisähkön käyttäjä voi vaikuttaa laskunsa suuruuteen ajoittamalla omaa sähkönkulutustaan niille vuorokaudenajoille, jolloin sähkön hinta on matalampi. 

Tiedätkö, miten kiinteistövero määräytyy? >>

Nämä syyt saattavat ajaa lisää sähköyhtiöitä konkurssiin

Nykyinen sähkön hintakehitys on ajanut sähköyhtiöitä konkursseihin ja toimintaansa jatkaneet yhtiöt ovat joutuneet nostamaan hintoja roimasti. Monet sähköyhtiöt lopettivat kesällä 2022 toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten tarjoamisen. Sähköyhtiöitä ajautui vaikeuksiin ja jopa konkurssiin aiemmin tehtyjen edullisten sähkösopimusten vuoksi: yhtiöt tekivät merkittävää tappiota, koska sopimukset edellyttivät niitä tarjoamaan asiakkailleen sähköä huomattavasti nykyisiä hintoja edullisemmin. 

Marraskuun alussa sähkömarkkinoille tuli uudistus, joka nostaa säätösähkön hintakattoa aiemmasta 5 000 eurosta 10 000 euroon. Hintakatto ei liity sähkön kuluttajahintoihin, vaan sähköyhtiöiden tarvitsemiin vakuuksiin ja niiden maksamiin sähköhintoihin. Käytännössä uudistus tarkoittaa sitä, että sähköyhtiöillä tulee olla aiempaa suurempia vakuuksia ja isommat kassavarat, jotta ne voivat hankkia sähköä kantaverkosta. 

Vakuuksien määrä saattaisi pahimmassa tapauksessa nousta jopa miljardeihin euroihin, mitä monet yhtiöt eivät kestäisi. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan muutos hintakattoon aiheuttaa vakuusriskejä ja saattaa johtaa sähköyhtiöiden konkursseihin. Yhtiöiden konkurssit tarkoittaisivat jälleen epävarmuutta ja yllättävää sekä mahdollisesti myös epäedullista sopimuksenvaihtoa konkurssiyhtiöiden asiakkaille.

Katso karmiva ennuste: näin sähkön hinta nousee vuonna 2023 >>

2 thoughts on “Sähkön hintakehitys ihmetyttää: tilanne epävarma

Vastaa