20 toukokuun, 2022
Kryptovaluutta – Mitä se on, mitä sille on käynyt ja millainen se on tänäpäivänä

Kryptovaluutta – Mitä se on, mitä sille on käynyt ja millainen se on tänäpäivänä

Kryptovaluutta eli digitaalinen valuutta on vuosi vuodelta muuttunut oleellisemmaksi. Toki kun kyse on valuutasta niin jokaisessa eri kryptovaluutassa on oma kurssinsa eli arvo. Kurssit näissä vaihtelee päivittäin, samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin kurssi mutta millä tavalla juuri kryptovaluutat ovat muista poikkeava?

Jotta ymmärtäisimme mitä kryptovaluutta tänä päivänä on, meidän pitää katsoa mitä se on ollut, mitä kaikkea sille on tapahtunut ja miten se on vaikuttanut kaupankäyntiin.

Tunnetuimpien kryptovaluuttojen kesken ehkä kaikille tutuin on Bitcoin joka sai alkunsa tammikuussa 2009, eli yli 11 vuotta sitten. Valuuttojen joukossa se on siis aika nuori mutta kryptoissa ja ylipäätänsä digitaalisena “tuotteena” se on todella vanha mutta silti suosittu. Aikoinaan Bitcoin (btc) oli kymmenien senttien luokkaa arvoltaan, tämä on siis ihan alkuaikoja. Itseasiassa ensimmäinen kerta, kun Bitcoineja käytettiin maksuna oli kun henkilö osti kaksi pizzaa Floridan Papa John’s pizzeriasta, tuolloin näiden kahden pizzan hinnaksi tuli 10.000 bitcoinia joka olisi tänä päivänä 400 miljoonaa euroa (1BTC = 40,000€). Aika hintava pizza eikö!

Digitaaliset lompakot

Kryptovaluuttojen käyttöön on olemassa omia digitaalisia lompakkoja joita löytyy monta erilaista, pääsääntöisesti nämä on aika turvallisia mutta osa on paremmin suojattuja kuin toiset.

Bitcoin jopa nousi räjähtävästi arvoltaan syksyllä vuonna 2017, hipaisten 20,000 euron tuntumassa. Se kuitenkin laski siitä ajan kuluessa eikä se ollut kuin hetken kohokohdassa, minuutteja maksimissaan.

Kuitenkin tuo on siitä hetkestä noussut reippaasti ja tänä päivänä se on tuplasti vuoden 2017 kohupomppauksen hinnasta. BTC on kylläkin ollut nyt taas muutaman päivän laskussa mutta jokainen valuutta aina välillä nousee ja sitten taas laskee

Bitcoinin käyttö

Mihin Bitcoinia sitten käytetään? No sille on oikeastaan parikin käyttötapaa, toinen on ostokset ja toinen on sitten niihin sijoitus, jälkimmäinen toki todella riskialtis verrattuna muihin sijoitusmahdollisuuksiin. Moni verkkokauppa ja nettikasino hyväksyy Bitcoinin yhtenä maksutapana, joissa niitä sitten myös usein käytetään.

Mistä niitä sitten saa? Tähänkin on monta vaihtoehtoa. Joko ns. “kaivamalla” jolloin käytetään termiä “bitcoin mining” johon vaaditaan erikseen siihen tarkoitettua tehokasta tietokonetta, aikoinaan perus kotikone pystyi tähän mutta ajan muuttuessa sen vaatimukset ovat nousseet. sitten taas on niiden ostaminen eri vaihtokauppa sivuilta, kannattaa huomioida, että näiden eri osto ja myyntipaikkojen hinnat vaihtelee, jonka vuoksi moni yrittää tehdä sillä voittoa siten että ostaa toiselta sivulta hieman halvemmalla ja myy sitten toisella vähän kalliimmalla. Sitten taas on yrityksiä, useimmiten erilaiset blogit taikka uutistoimistot, jotka hakevat freelancer kirjoittajia ja jotka maksavat artikkeleista sitten sanamäärän tai artikkelin mukaisesti tietyn määrän bitcoineissa. Palkka on saneltu euroissa mutta sitten sen hetkisen kurssin mukaisesti maksetaan bitcoineissa.

Muut digivaluutat

Toki muitakin kryptovaluuttoja löytyy, näihin lukeutuu Ethereum (ETH) joka on toinen todella suosittu krypto ja moni digitaalisten tuotteiden kaupankävijä suosiikin sitä sen sopivan hinnan takia, tällä hetkellä se on (1ETH = 3332,99€).

Monia pieniäkin on kuten Dogecoin jonka arvo on vain 2 senttiä eikä niillä tällä hetkellä edes oikein voi mitään tehdä ja hyvin epätodennäköistä että Dogecoin koskaan nousee oleelliseksi.

Aika näyttää mitä kaikkea kryptovaluutalle tapahtuukaan.

Vastaa